Periaatteet

Näkökulmana metsänomistaja

Suositusten tavoitteena on tarjota metsänomistajalle vaihtoehtoja metsän käsittelyyn hänen tavoitteidensa ja arvostustensa mukaisesti. Metsänomistaja voi painottaa eri metsikkökuvioilla ja alueilla metsän taloudellista hyödyntämistä, virkistyskäyttöä tai esimerkiksi maiseman hoitoa. Tavoitteet ovat myös yhteen sovitettavissa. Suositukset ovat myös toimihenkilöiden, yrittäjien ja työntekijöiden tuki sekä työväline metsänomistajien neuvonnassa ja palveluiden tuottamisessa.

Pohjana kestävät ratkaisut

Metsänhoidon suositukset tuovat esille, millaisin keinoin metsää voidaan hoitaa ja käyttää kestävästi. Kestävässä metsätaloudessa otetaan huomioon kaikki kestävyyden osa-alueet: taloudellinen, ekologinen ja sosiaalinen kestävyys, joista viimeiseen sisältyy myös kulttuurinen kestävyys.

  • Metsälainsäädäntö asettaa yhdessä muun lainsäädännön kanssa rajat metsien käytölle ja hoidolle.
  • Metsänhoidon suositukset kuvaavat, millaisin keinoin metsää voidaan hoitaa ja käyttää kestävästi siten, että metsänomistajan tavoitteet toteutuvat.
  • Metsänomistaja voi halutessaan liittää metsänsä sertifiointiin (PEFC ja FSC), jonka kriteerit asettavat vaatimuksia metsien hoidolle ja käytölle. Sertifikaatti osoittaa, että tuotteiden valmistuksessa käytetty puu on peräisin kestävästi ja vastuullisesti hoidetuista metsistä.

Kestävään metsätalouteen kuuluu ekosysteemipalveluiden säilyttäminen. Ekosysteemipalvelut ovat luonnon ihmiselle tarjoamia aineellisia ja aineettomia palveluja. Puuraaka-aineen lisäksi metsä tarjoaa esimerkiksi marjoja, sieniä ja riistaa sekä mahdollisuuksia virkistäytymiseen. Lisäksi metsäluonto säätelee mm. ilmakehän ja vesistöjen koostumusta. Monimuotoisuus on ekosysteemipalveluiden perusta, koska se auttaa luontoa sopeutumaan ja uusiutumaan.

Vaihtoehtojen tarjoaminen

Nykyinen metsälainsäädäntö antaa mahdollisuuden toteuttaa metsänhoitoa ja käyttöä monipuolisesti eri tavoitteita toteuttaen. Vaihtoehtojen lisääntyminen on kuitenkin tehnyt päätöksenteosta aiempaa vaativampaa. Päätöksenteon helpottamiseksi metsänhoidon suosituksissa kuvataan eri toimenpiteiden talous-, maisema- ja monimuotoisuusvaikutuksia.

Yhtenä teemana suositusten laadinnassa on ollut  ilmastonmuutokseen sopeutuminen. Se näkyy käytännöllisinä neuvoina niin riskienhallintaan kuin metsänuudistamisen ja puunkorjuun toteutukseenkin.

Suositusten periaatteista tarkemmin

Edellä mainituista periaatteista kerrotaan tarkemmin metsänhoitosuositusten prosessin pohjaksi tehdyssä raportissa (pdf).